Olen ollut edellisessä elämässäni karjakko. Tai lehmä.

Piika!, murahti A. intohimoisesti ja tarttui pakaraani kiinni kerrottuani olleeni aika varmasti karjakko 1920-luvulla. Ehkä sitten piika.

Olen nimittäin aivan falling in lööööööv meidän lehmiin. Asumme sillä tavalla utopistisessa paikassa, että meiltä on Tampereen isolle kirkolle 15 kilometriä, yksi lähimmistä maitokaupoista on Citymarket, meillä on ihan niin kuin sähköt ja sisävessa, mutta kesäisin takapihastamme metrin päässä laiduntaa lehmiä. Oikeasti oikeita lehmiä, ei mitään pattereilla toimivia, kauko-ohjattavia pikkupoikien lehmäleluja (onko jollain semmoista, minä haluan talveksi sellaisen itselleni!).

IMG-20150606-WA0002.jpg

Lehmät tulevat tien toiselta puolelta alikulun kautta. Joskus ne jäävät kauemmalle niitylle, mutta kesän ihanimpina päivinä ne tulevat niitylle, joka on siis aivan takapihallamme. Parasta kesän työttömyydentäyttämissä päivissä on katsoa, kuinka lehmät tulevat jonossa rennosti klampsien kuin emäntä kumpparit jalassa letit ja pylly heiluen tai isäntä heinänkorsi suussa lappuhaalareissaan. Niillä lehmillä vaan heiluvat häntä ja utareet. Siinä on jotain niin pyhää. Tulevat siistissä jonossa sieltä rouvat ihan hiljaa ja säyseästi. Niin tyytyväisinä hymy huulilla. Joskus joku Mansikki vähän  irrottelee; ottaa muutaman juoksuaskeleen. Siinä vasta sitten heiluukin tissiä ja pyllyä. On niin hassunnäköistä, kun lihava lehmä juoksee! (Siksi en itse käykään lenkillä.)

Joskus joltain Esikolta tai Apilalta karkaa ilmoille riehaantunut mylvintä. Ymmärtäähän sen! Likkaporukalla ulos, safkat ja drinkit odottaa siellä vapaudessa ja kaikilla supernaisilla semmoset hinkit, että ei jää nimittäin häriltä huomaamatta. Se on kesä! Sorkat kattoon, tää päivä on meille!

Aidassa on sähköä liian uteliaita naapureita varten, joten en pääse laitumelle halaamaan lehmiä. Haluaisin niin kovasti! Kurottaudun nyhtämieni ruohonkorsien kanssa niin pitkälle kuin pääsen, mutta eivät ne vaan tule ottamaan tarjoomuksiani. Naapurin rouvalla kävi tuuri! Laittoi kuvan Whatsappiin ja kehui, että lehmä nuolaisi häntä. Sanoi, että jos minuakin nuollaan, niin on parempi kertoa A:lle, että hän ei sitten ollut se minun nuoleskelijani, se lehmä naapurista.

Aika usein kuitenkin jutellaan yhden vaaleanruskean lehmän kanssa.  Hän katsoo niin viisaasti sieltä laitumelta. Vaihdetaan ajatuksia naiseudesta. Jos olemme silloin kävelymatkalla esimerkiksi kirjastosta kotiin, niin A. ja lapset kiihdyttävät aina tahtia avatessani keskustelun tämän rouvan kanssa. Menkööt, eivät he naistenjuttuja ymmärtäisikään.

Kun pesin ikkunoita, tuli yksi musta-valkea siihen ikkunan alle niin lähelle aitaa seisomaan, että melkein sai naapureille tarkoitetun sähköiskun. Hän oli hyvin kiinnostunut tästä työstäni, katsoi jumalaisenpitkien ripsiensä alta tarkasti. Tuli siinä mainittua hänelle, että hän on etuoikeutettu, kun ei tarvitse tällaistakaan tehdä, mutta että mukavahan minun on tässä ikkunoita pestä, kun aurinkokin paistaa. Kyselin kohteliaasti, että onko ruoho tänään maukasta ja että joko pakottaa utareita. Hieman häiritsi, että vieressä lautapeliä pelaavat lapset huusivat, että muka hävettää, kun puhun lehmille. Puhunhan minä heillekin, keskenkasvuisille, ja vielä samalla äänellä leperrellen ja söpöstellen. No en hei nyt oikeesti lepertele lapsille! Korkeintaan kuudesluokkalaiselleni ja hänellekin vain, jos on luokkakavereita ympärillä.

IMG_8955.jpg

Olen listannut asioita, miksi rakastan lehmiä niin paljon. 1. Olen selaillut Miina Äkkijyrkästä kertovaa kirjaa ja päässyt sukeltamaan sitäkin kautta lehmänrakastajan minuuteen. Ymmärrän! Ollaan niiiiiiiin samiksia! 2. Yläkoulussa tein kaiken saman, mitä ystäväni. Hän päätti, että menemme TET-harjoitteluun navettaan. Menimme viikoksi. Opin lypsämään. Kävimme viikon aikana kerran suihkussa. 3. Olen aina tykännyt isoista eläimistä. On ihanaa ratsastaa hevosella ja... ja... Ei kun ei mitään (äiti lukee tätä blogia!). Hevosella. Jotkut hevoset ja ratsastuksenopettajat ovat vain niin assholeja, että ovat purreet ja potkineet minua. Luimistelleet korviaan. En tykkää! Lehmät eivät ikinä alentuisi samaan. 4. Kuuntelen Aamulypsyä.

Olen jakanut Facebookiin kuvia lehmistäni. En nyt tyyliin joka päivä, mutta joka toinen. Olen kertonut perheelleni, että rakastan lehmiäni ja ne ovat parasta Pirkanmaalle muutossa. Että perhekin on ihan ok, mutta lehmät! Ai että!

Olen ajatellut mennä kysymään töitä tuolta navetasta. Olisikohan heillä tarvetta lehmiä halaavalle markkinointiassistentille, tiedottajalle tai Me lehmät -julkaisun toimittajalle, toimitussihteerille tai tuottajalle? Laitan saman tien menemään avoimen hakemuksen. Pitäkää peukkuja!

IMG-20150610-WA0055.jpg