Ensimmäisen lapsen ensimmäisen päiväkodin ensimmäinen vanhempainilta. Miten jännittävää! Siellä toisten vanhempien kanssa tärkeänä nukkekodin keittiön kokoluokkaa olevissa tuoleissa valmiina kirjoittamaan sääntöjä ylös, keskustelemaan ja verkostoitumaan! Päiväkodissa jo, meidän pikkuinen! Täällä jaetaan muiden vanhempien kanssa elämämme parhaita vuosia! Ihanaa! Tossut ja reput, kaappisängyt ja nimikoidut naulakot! Supersöpöä!

Ensimmäisen lapsen ensimmäisen luokan ensimmäinen vanhempainilta. Täällä sitä nyt istutaan, koululaisen vanhempana. Siinä vieressä istuvat Jaana ja Reetta, kumpikin samalta kadulta, saatiin lapset samalle luokalle. Ajatella, koululaisia jo! Vastahan he syntyivät! Ja nyt jo istutaan täällä ja puhutaan läksyistä ja iltapäiväkerhoista. Ollaan päästy nextille levelille, nyt meillä sitten iltaisin päällystetään kirjoja ja opetellaan lukemaan (ellei jo osata, fiksuimmat osaa jo)!

Kolmannen lapsen toisen päiväkodin, perheen päivähoitohistorian yhdeksännen hoitopaikan, ensimmäinen vanhempainilta. Jep jep.

Onhan sinne mentävä, että hoitajat näkevät kummankin meidän naaman. On mentävä, koska olemme uusia. On mentävä, koska välitämme ja haluamme mennä. Koskaan emme ole jättäneet yhtään vanhempainiltaa väliin emmekä aiokaan jättää. On kunnia-asia olla vanhempi ja saada mennä työpäivän jälkeen keskiviikkoiltana päiväkodille kello 18.

Autossa kerron A:lle kokemuksen pohjattomansyvällä rintaäänellä, mitä vanhempainillassa tullaan käsittelemään. Kerrotaan ruoka-, uni- ja loma-ajoista sekä hakemisesta ja tuomisesta. Kehotetaan pesemään kädet ennen kuin astuu ryhmän tiloihin sekä nimikoimaan kaikki vaatteet lapsen omalla nimellä. Pyydetään tuomaan varavaatteita ja pesemään kuravaatteita. Puhutaan ehkä vasuista ja kasvatuksen jakamisesta. Yritetään luoda me-henkeä.

Odotukseni täyttyvät. Näiden lisäksi puhutaan uudesta mobiilisovelluksesta, jolla lapset kuitataan sisään ja ulos. Asia on selvitetty viidessä minuutissa, kunnes on kysymysten aika.

Ja vanhemmathan haluavat kysyä! Puolen tunnin ajan käydään läpi yksityiskohtaisesti kännykän käyttöä ja sisältöä sekä kännykän turva-asioita, vaikka vanhempien osuus on vain "lätkä kännykkään ja klik". Insinööri-isät innostuvat ja haluavat kuulla lisää ja lisää. Luen pöytään liimatun lapseni ja hänen vieruskaverinsa nimen kolmetoista kertaa peräkkäin. A. vaihtaa jälleen asentoa minituolissaan. Minulle on aika lailla sama, mitä kännykän näytössä silloin lukee, kun minä olen lätkäissyt klikin. Kännykän näyttöä ei kuitenkaan edes näytetä minulle, se teksti on tarkoitettu työntekijöille.

Päiväkodin käytännöistä on toki mukava kuulla vaikka minä tiedän jo ne nimien merkitsemiset (ja myös merkitsen!) ja käsien pesut. Huomaan, että olemme saaneet hyvän päiväkodin. Tuntuu upealta. Haluankin kuulla tämän kaiken, mutta kun arki-iltana vanhempainilta venyy lähes kaksituntiseksi, alkaa lyhyellekin äidille käydä minituoli epämukavaksi.

Vanhempainiltoja venyttävät erityisesti Meidän Tiina -vanhempi, Ope, ope -vanhempi ja Myyjäiset ois ihana juttu -vanhempi.

Meidän Tiina -vanhemmalle tulee opettajan puhuessa usein mieleen oma kullannuppu, minkä hän tuo kaikkien tietoisuuteen. Aina sopivassa välissä hän huikkaa, että "No meidän Tiina on puhunut juuri tuosta..." ja kertoo mielellään pitkänkin monologin. Hän kertoo Tiinan ajatuksia päiväkodista tai koulusta sekä kavereista ja opettajista. Joskus Tiinalla ei mene hyvin, ja vanhempi tuo sydäntäraastavasti kertoen esille Tiinan hyvinkin henkilökohtaisia ongelmia. Usein Tiina kuitenkin tykkää tosi paljon opettajasta, minkä vuoksi Meidän Tiina -vanhempi on vähintäänkin Ope, ope -vanhemman bestis.

Ope, ope -vanhempi jumaloi luokan opettajaa/ryhmän lastentarhanopettajaa. Hän ei käytä tästä aikuisesta etunimeä, vaan viittaa innokkaasti ja huikkii "ope, ope" viitatessaan. Hän on opettajan säestäjä, jonka mielestä tällä luokalla on maailman paras ope, jonka ideat ovat säihkyviä ja briliantteja. Hän istuu usein eturivissä, paitsi jos oman mussukan pulpetti on taaempana. Silloin hän saattaa sanoa, että olisihan edempää nähnyt paremmin, mutta voihan hän nyt tässä samalla siivota Pekan pulpetin, että haluaako ope kurkistaa, miten on nyt siistimpi ja työskentely helpompaa. Hän harkitsee, voisiko pyytää opea Facebook-kaverikseen.

Myyjäiset ois ihana juttu -vanhempi innostuu silloin, kun suurin osa vanhemmista kalpenee. Opettaja mainitsee sanan "leirikoulu" tai "luokkaretki". Myyjäiset ois ihana juttu -vanhempi alkaa heti tehdä jaettujen opetussuunnitelmapapereiden kulmaan listaa siitä, mitä hän leipoo. Tältä vanhemmalta karkaa mopo käsistä ihan saman tien. Hän ehdottaa myyjäisten lisäksi keksipakettien myymistä, vanhempien osallistumista hyväntekeväisyysjuoksutapahtumaan sekä lasten valmentamista kiertävään sirkustemppuesitykseen, josta perittäisi joku kiva pikku maksu ovella.

Myyjäiset-vanhemman intoillessa Olen täällä, koska on pakko -vanhempi kaivautuu syvemmälle penkkiinsä. Hänen päässään vilisee kolmen lapsen luokan joulumyyjäisiin leipominen ja tuotteiden myyminen, yhden luokan halloween-discon valvontatehtävät, sählyporukan vessapaperien myyminen ja tapahtumien narikkapalvelu, ensi kesän sukutapaamisen järjestelyvastuu, työmatkat ja -palaverit sekä nuorimman uhma. Hän näkee silmissään syksyn mahatautikierteen sekä läksyistä, luistimista, sisäliikuntavaatteista ja pianoläksyistä muistuttamisen, väsyneet illat ja väsyneet aamut. Hän näkee joulukuun kalenterin, jossa ei tule olemaan kuin yksi vapaa ilta (jolloin hankitaan kaikki joululahjat ja -ruuat), muulloin on harrastusten, koulun, työpaikan ja päivähoidon joulujuhlia. Tip tip, tip tap, tipe, tipe, tip tap ja maistuisiko glögi? Kyllä kiitos, terästettynä.

Neuloja-vanhempi tekee käsillään koko ajan. Jos hän ei neulo, hän piirtää paperinkulmaan tai näppäilee puhelintaan. Hänen ajatuksensa harhailevat muualla ja pian myös muiden ajatukset, koska hän kilisyttelee pulpetinkanteen puikkojaan. Pahimmassa tapauksessa hän pyytää opettajalta saksia kesken tämän lauseen. Ihan vain siksi, että saisi pääteltyä valmiin villasukan. Hän saattaa myös lähteä vastaamaan puheluun.

Kaikista pahin vanhempi on tietysti EVVK-vanhempi, joita on joskus suurin osa tai vähintään puolet vanhemmista. Se on oikeasti kurjaa! Siis he, jotka eivät oikeasti vaan koskaan ilmesty paikalle. Näiden vanhempien määrä kasvaa yhtä matkaa lapsen kasvun kanssa.

Sitten on tietysti vielä Meidän paras luokka -vanhempi, joka on yhdistelmä Ope, opea ja Myyjäiset ois ihana juttu -vanhempaa. Hän puhuu luokasta kuin opiskelisi siinä itse ja intoilee kaikesta. Hän itse on niin täynnä me-henkeä, että muiden ei ole pakko edes yrittää. Hän kyllä järjestää ja osallistuu! Meidän paras luokka -vanhempi on mielellään esimerkiksi vanhempaintoimikunnan edustaja.

Minä olen ollut vanhempaintoimikunnan edustaja! Olin erityisesti siksi, että varsinkin esikoisen koulu-uran alussa en kestänyt sitä kiusallista hiljaisuutta, joka syntyi, kun koko luokka oli täynnä Olen täällä, koska on pakko -vanhempia. Tykkäsin olla toiminnassa mukana vuosikausia, vaikka välillä naisvaltaisessa porukassa kokoukset venyivät neljätuntisiksi, koska ksylitolipastillit ja niiden maksaminen, tilaaminen, jakelu ja niiden tuomat terveyshyödyt aiheuttivat kuumia tunteita. Neljä tuntia kissatappeluita opettajainhuoneessa miesrehtorin hörppiessä kahvia piilossa kahvikuppinsa takana. Hampaiden terveys, se on tärkeää!

Kolmannen lapsen toisen päiväkodin ensimmäisessä vanhempainillassa alettiin puhua vanhempainkerhon rahankeruusta. Puheenvuoron käyttänyt äiti sanoi, että hän haluaisi luopua puheenjohtajan tehtävästä - ja katseli vaanien muita pikkutuoleilla selät kipeinä istuvia vanhempia.

Istuin käsieni päälle ja purin poskiani. Pelkäsin, että ajattelisin, että näinhän uutena tutustuisin toisiin ja että näyttäisihän se cv:ssa hyvältä. Että jos minä vaikka sitten ryhtyisin.

Pureminen auttoi, tilanne jäi auki. Ryhmässä alettiin kertoa, mitä kaikkea vanhemmat voisivat järjestää lapsille. Kun hoitajat ja vanhemmat innoissaan luettelivat, että olisi hyvä olla myyjäiset, sukkien myymistä, autonrenkaiden vaihtamista ja kirpputoria, se tapahtui. Minulta lipsahti.

Listan jatkuessa vaihduin lennossa Meidän paras luokka -vanhemmasta Olen täällä, koska on pakko -vanhemmaksi. Ihan vahingossa! Aloin nähdä lasten harrastusporukoiden talkoot, luokkien myyjäiset ja seurojen jouluesitykset. Päässäni ajattelin, että olen hauska. Voin kertoa, en ollut.

‒ Multa valuu jo hiki, naurahdin.

Tuli jäätävä hiljaisuus, kaikki pysähtyivät tuijottamaan. Uuden tytön äiti heitti ilmoille aivopierun! Lastentarhanopettaja tuijotti minua hämmästyneenä yhtenä isona kysymysmerkkinä.

‒ Sulta valuu jo hiki?

Aloin soperrella, että kolmen lapsen kanssa talkoita riittää. Yritin korjailla, kehuin, että varmasti kivoja retkiä järjestävät. En oikein onnistunut pelastamaan tilannetta. Puheen aloittanut vanhempi sanoi, että retket voidaan järjestää myös niin, että vanhemmat maksavat suoraan eivätkä osallistu. Toinen lastentarhanopettaja katsoi minua ja sanoi, että kyllä kaikki lapset aina pääsevät retkelle, hekin, jotka eivät ole maksaneet tai tehneet mitään.

En minä sitä tarkoittanut! Kyllä minä osallistun, joka ikiseen tapahtumaan olen osallistunut mokkapalojen ja vaikka minkä kanssa. Olen ollut aina yksi aktiivisimmista ja jatkossakin olen, mutta saa minua hengästyttää, jos jo päiväkotiryhmän takia olen lauantain vaihtamassa renkaita! (En muuten vaihda, mutta voin pyöritellä renkaita vaihtajille.) Hävettää vieläkin, ja lisää sitten, kun näen seuraavan kerran nuo päiväkodin tädit. Olen varma, että olen koko lapsen hoitouran ajan tunnettu hoitajien keskuudessa Hiki-Hannana.

Tämä uuden syyskauden alku vain heitetään viattomien vanhempien päälle kuin jääkylmä suihku. Heti innolla tekemään, muistamaan, organisoimaan ja puuhaamaan yhdessä! Meidän luokka, ihanat myyjäiset, meidän Tiinakin tykkää niin äitikin tykkää!

Tervetuloa vanhempainiltaan, tuohon syksyn odotettuun piinapenkkiin! Varatkaa pari tuntia, puhumme vaatteiden nimikoinnista!