Lapsen ja vanhemman yhteisen ajan tuoma hurmio voi johtaa yllättäviin repäisyihin.

Jokaisen lapsen täytyisi saada olla välillä ihan kahdestaan toisen vanhemman, isovanhemman tai muun tärkeän aikuisen kanssa. Isossa perheessä paikasta toiseen siirtyminen, ostos- ja ravintolareissut ja ihan kävelylenkitkin äityvät välillä aikamoiseksi kaaokseksi, esimerkiksi tällaiseksi tai tällaiseksi.

On hurjaa, miten lapsi muuttuu salamannopeasti ihan toisenlaiseksi, kun saa käydä kahdestaan vanhemman kanssa vaikka ruokakaupassa. Raivoava uhmaikäinen tai jopa esiteini kulkee kaupassa käsikädessä vanhemman kanssa ja on koko ajan hymy huulilla. Muutokseen tarvitaan vain hetki ihan kahdestaan. Uskon vahvasti, että lapsella on sama tunne: äiti tai isä muuttuu heti, kun muut lapset ja puoliso eivät ole vieressä säätämässä.

Kävin eilen uimahallissa ystäväni sekä viiden 8‒11-vuotiaan, uimataitoisen lapsemme kanssa. Lasten hyppiessä pomppulaudalla ja sukeltaessa altaiden pohjasta punaisia renkaita juoksimme ystäväni kanssa raivokkaasti vesivyöt päällämme kadottaaksemme muutaman kalorin sekä muutaman murheen. Murheet jäivät altaaseen, ja juokseminen kipeytti jalat ja takamuksen heti. Hyvä reissu!

Tänään minulla ja Aavalla, 4, oli vapaapäivä, joten nyt oli hänen vuoronsa päästä uimaan. Voi mikä riemu oli lapsen koko olemuksessa heti siitä asti, kun hän sai aamulla silmänsä auki. Aamutoimet sujuivat yhtä nopeasti kuin formuloissa renkaidenvaihto. Uimahallissa tyttö nauroi suu auki ja silmät loistaen jokaisen minuutin, jonka siellä olimme. Hän oli niin onnellinen! Pieni tyttö merenneitouikkareissaan ja prinsessakellukkeissaan syöksyi syliini porealtaassa uudestaan ja uudestaan, rutisti ja vakuutti, että tykkää niin hirrrrrveästi äidistä ja uimahallista. Hän nautti jokaisesta hetkestä ja katseesta, jonka sai ollessamme ihan kahdestaan reissussa. (Jos lasten kanssa oleminen on jäänyt liian vähälle, vie heidät uimaan, koska eniten lapsi kaipaa vanhemmalta katsetta ja uidessa katsetta ei voi irrottaa. Lue tästä. Jos taas et niin nauti uimisesta, lue tämä.)

Uimahallissa seurasin eri-ikäisten koululaisten uimaopetusta. Yläkouluikäiset harjoittelivat uimaopetuksessa toistensa vedestä pelastamista, mille annan isot pisteet. Se on paljon tärkeämpää kuin osata uida perhosta, mitä minun aikanani harjoiteltiin! Mieleeni tuli vahvasti eräs kesätyö, jossa olin uimavalvojana vaarallisen, äkkisyvän uima-altaan reunalta ja pelastin monta lasta hukkumiselta hyppäämällä vajonneen lapsen perään. Pyynnöistäni huolimatta altaalle ei tuona kesänä tuotu varoitustauluja sen syvyydestä. Kokemus oli niin järisyttävä, että olin vuosia uimahalleissa lähes paniikissa ja pidin silmällä kaikkia näkemiäni lapsia.

Hiuksia pestessäni sukelsin vielä syvemmälle muistoihin, koska Aava päätti silloin jatkaa uimista suihkuhuoneen lattialla. En antanut. Muistin kuitenkin, miten minulla ja siskollani oli kotona ihan oikea uima-allas ollessamme pieniä. "Allas" otettiin käyttöön suihkuttamalla kylppärin lattia märäksi ja liukumalla mahallaan pitkin lattiaa. Oli ihan parasta uida pitkin lattiaa niin, että vesi roiskui ympäriinsä. Kuvittelimme olevamme upeassa kylpylässä, jossa aina välillä kävimme.

Uimareissun jälkeen menimme kahdestaan vielä automarkettiin. Aava oli yhä hurmostilassa meidän kahden luksusajasta, hän aivan hykerteli rakkautta ja hyvää fiilistä. Pitkä ostosreissu meni tosi kivasti, kunnes päästiin kassalle.

Ladoin kassalle viikonlopun ruokaostoksia, ja Aava meni polvilleen penkille hihnan päähän odottamaan ostoksiamme. Hän osoitti yhtä tuotetta ja kysyi kirkkaalla lapsenäänellään:

‒ Onko tuo minulle?

‒ No ei ole!, sanoin ja tuijotin häntä hyvin merkitsevästi.

‒ Onko tuo koko perheelle?

‒ No ei, huokaisin ja yritin kiireellä pakata sitä ostosta ja kaikkia muitakin ostoksia kasseihimme.

‒ Onko se sinulle?

‒ Ei.

‒ Miksi?

‒ Koska minä en juo tuommoista.

‒ Miksi?

‒ Koska en tykkää.

‒ Onko se isille?

‒ On.

‒ Onko se kaljaa?

‒ On, sanoin ja toivoin, että aihepiiri jää tähän. Isin perjantai-illan yksi olutpullo ei välttämättä ole juuri se ostoksemme, josta haluan jutella kassalla kaikkien tuijottaessa.

‒ ONKO SE KALJAA, hän päätti oikein huutaa pikkuisen pirullinen ilme silmissään.

‒ On. Puhutaanko jostain muusta, kysyin ja siirryin maksamaan.

‒ JOO!, hän huudahti hirveän innostuneella äänellä ja aika kovaa.

‒ Vaikka SUN TISSEISTÄ!

 

Yritä siinä sitten ihan pokkana torua lasta, kun nuori kassatyttö ihan spontaanisti repeää eikä sano mitään ja kun itsekin nauraa vielä pari tuntiakin tapahtuneen jälkeenkin. Autossa kysyin, että miksi hän niin sanoi. Pikkupahikseni kiherteli takapenkillä ovelannäköisenä ja sanoi:

‒ No kun mä vaan halusin.

 

Yhteisen ajan tuoma hurmio voi johtaa yllättäviin repäisyihin.

#happydays #thesefundayswillnevercomeback #nautinytkunovatpieniä